Ei haukku haavaa tee?

Olen viimepäivinä ollut sellaisten tunneryöpsähdyksien vallassa, eikä ajatukset kirjoittaa ole muodostuneet inspiraatioksi. Niin kuin aiemmin kirjoitin ja päätin, oon nyt vapautuneemmin antautunut kehon tuntemuksille ja antanut niiden tulla. Mä oon itkenyt monta, monta kertaa, ihan puskista tai sitten vaikka siitä, kun esikoinen toivotti hyvää ystävänpäivää. Sellaisia onnellisia, vapautuneita kyyneleitä, jotka vaan virtaavat läpi ja jättävät hymyn kasvoille ja kehoon keventyneen olon. 



Olen pohtinut paljon sitä, miten ihmiset puhuvat muista (ja toki olen sortunut itsekin juoruiluun), mutta nyt kiinnitän siihen enemmän huomiota, enkä halua antaa negatiivisuudelle ja rumuudelle yhtään tilaa. Jos joku loukkaa tarkoituksella, se kertoo hänestä, ei minusta. Toivon, etten joudu sellaista ihan pian kuulemaan, mutta jos niin käy, kysyn sitten mitä hän haluaa. Kuten Martti Vaalahti toteaa kirjassaan Sanojen supervoima juoruilu ja pahanpuhuminen on epätoivoinen yritys yhdistää niitä, joiden sanoilla ei ole valtaa.


❝Puhu toisista hyvää, aina kun se on mahdollista.❞ 
Martti Vaalahti 


Mä muistan, kun eräässä suhteessa sain riidoissa (joita ei edes siinä kohtaa suhdetta olisi edes oikeastaan pitänyt olla), kuulla todella henkilöön meneviä loukkauksia ja asioista, jotka eivät ole täysin minun käsissäni. Silloin kirjoitin kirjeen (jota en ikinä antanut) tälle ihmiselle, että suhde menee rikki, koska riidat loukkaavat niin kovaa minua henkilökohtaisella tasolla. Ja menihän se, hyvin pian. Onneksi!

 

Mä voin ihan aidosti väittää, etten nimittele ihmistä, kun riitelen. Enemmänkin kerron, miltä musta tuntuu joku käyttäytyminen tai sanat. Tiedätkö, kenelläkään ei ole oikeutta nimitellä sua, haukkua sua tai kommentoida halventavasti sun ulkonäköä! Itsehän olen ollut niin läheisyydenkaipuinen, että olen antanut anteeksi siinä hetkessä kaiken, enkä osannut ajoissa asettaa rajoja tällaiseen.


 

Mutta tärkeä oivallus viime aikoina on ollut se, että nämä tyypit, jotka ovat mua eniten loukanneet ja joista olen irrottautunut, pitävät mua otteessan henkisellä tasolla. Olen jäänyt jumiin niihin kamaliin sanoihin. Haukku voi todellakin haavoittaa! Yhdenkin ihmisen minusta käyttämistä nimityksistä mulla on pitkä lista, etten vaan unohtaisi. Ja toinen onnistui jotenkin sörkkäsemään mun itsetuntoon niin, että sanat estävät mua menemästä eteenpäin.

 

Mitä sitten tehdä? Huomasin, että mun on pakko antaa anteeksi. Tää toinen keissi on huomattavasti helpompi. Sanoin mielessäni sanat, ”annan sulle anteeksi xxxx. Toivon että oivallat tilasi ja saat apua.” Ja kuvittelin, että koko tyyppi häipyy taivaan tuuliin mun elämästä. Anteeksiantamisesta lisää vielä myöhemmin toisessa postauksessa, luulen, että sanat virtaavat taas.

 

Näiden pohdintojen äärellä mun riparin isosen antama mietelause tupsahti päähäni kerta toisensa jälkeen. Olet henkinen, hengellinen tai ateisti, tässä lauseessa on ihan yleismaailmallista viisautta. Piti ihan kaivaa rippiraamattu esiin ja ottaa kuva.


 

Nyt voin keskittyä paikkaamaan vaurioita, joita se ihminen sai aikaiseksi. Tosin ne sanat eivät ole edes totta. Ne ovat vain minun päässäni. 

 

Voin taas keskittyä olemaan hyvä, kaunis minä. 


Tua

Kommentit

  1. Sanat ja puhe luovat maailmaa. Sanoilla valitset, millaisessa maailmassa haluat ja valitset elää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ota yhteyttä!

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

Suosituimmat