Kun on pakko pysähtyä

Jouduin tänään pysähtymään. Kurkkukipu pakotti lääkäriin ja näinä aikoina on selvää, että myöskoronatesti otettiinNiinpä vastausta odotellessa olen karanteenissa. Ei kauppaan, ei jouluostoksille. Samanlainen pakkopysähdys oli keväällä, kun altistuin koronaan sairastuneen ihmisen seurassa. Kymmenen päivän karanteeni ja helpotus vasta, kun lievien oireiden vuoksi pääsin testiin ja parin päivän päästä sain helpotuksekseni kuulla, että testitulos on negatiivinen.

Keväällä karanteeni sai aikaan suunnilleen testamentin laadinnan ja muutama ensimmäinen päivä oli aika pelottavaakin. Tänään jäin miettimään sitä, miten tällaisen pakollisen pysähtymisen myötä tulee jotenkin herkäksi aistimaan omat tuntemuksensa. Kun hyppääkin normiarjen pyörityksestä sivuun, vaikka vain pienenkin asian takia, oikeastaan koko mennyt vuosi tapahtumineen on ajatusten virrassa nostellut pintaan kaikenlaista. 

 

Nyt pysähtyneenä aloin lukea Saku Tuomisen kirjaa Kaikki on hyvin - Riippumatta siitä miten kaikki on. Saku nostaa kirjassaan esiin paljon muiden oivalluksia ja ajatuksia. Yksi näistä on Byron Katie, joka vastaa Sakun kysymykseen ”Katie, pystytkö tiivistämään kaiken hyvästä elämästä?”. Katie vastaa: ”Things don’t happen to you, they happen for you”. Eli asiat tapahtuvat sinua varten, eivät sinulle. Seuraavaksi Saku ja Katie keskustelevat siitä, että emme usein voi vaikuttaa siihen mitä tapahtuu, mutta voimme vaikuttaa siihen mitä tapahtuu jatkossa. Katie sanoo, että kärsimys ei synny siitä, mitä tapahtui, vaan siitä, että vastustit sitä. Että mielestäsi niin ei olisi saanut käydä. Katien mukaan tämän asian muistaminen tekee kaikesta kiinnostavaa.

 

Mennyt vuosi on ollut aikamoinen. Tietenkin ihan pandemiallisista syistä, mutta myös henkilökohtaisesti ihmissuhteiden saralla. Olen kärsinyt, koska olen vastustanut sydänsurua, pettymystä ihmissuhteessa. Olen kärsinyt, koska jouduin luopumaan unelmista ja haaveista sekä niistä hyvistä asioista, joita suhteessa oli. Eittämättä kuitenkin suhteen päättyminen on parempi kuin sen jatkuminen, nyt kun aikaa on jo kulunut ja perspektiiviä asiaan tullut. Olen kärsinyt, koska olen vastustanut sitä, mitä toinen ihminen minusta on ajatellut ja sanonut – vaikken voinut sille yhtikäs mitään. 

 

Nyt voin siis keskittyä siihen, miksi minulle tapahtui näin? Mikä oppiläksy minulla on tästä opittava? Voin vaikuttaa tulevaan. Siihen, että enää koskaan kukaan ei kohtele minua kuten tässä suhteessa. Siihen, miten minä kommunikoin suhteessa. Siihen, että pidän omat rajani. Tietenkin tiesin, että toista ihmistä ei voi muuttaa. Silti pelkäsin enemmän yksin jäämistä kuin huonossa suhteessa jatkamista ja pyrin löytämään keinoja suhteen toimimiselle myös toisen ihmisen käyttäytymisen muutosta toivomalla, anomalla, rakastamalla. Se ei onnistunut. Eikä onnistu varmasti tulevaisuudessakaan. Ihminen voi muuttaa vain itseään. 

 

Minä olen päättänyt muuttua.

 

Tua

Kommentit

  1. Rajojen oppiminen on ainakin mulle elämän tärkein oppi. Onneksi sitä voi oppia, kehittyä ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Puss <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Armollista ja lohdullista. Olennaista huomata, mikä läksy on eteen annettu, ettei joudu kertauskurssille... en halua! ❤️

      Poista

Lähetä kommentti

Ota yhteyttä!

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

Suosituimmat